VESILINTUJEN
LEVÄHDYSALUEET
Uusi riistanhoitokäytäntö vesilintukantojen vahvistamiseksi
Vesilintujemme kannat ovat vähentyneet viime vuosikymmenten aikana voimakkaasti. Useat aiemmin runsaat lajit, kuten tavi, haapana, jouhisorsa ja tukkasotka, ovat taantuneet monilla alueilla jopa alle puoleen aiemmista kannoistaan.
-97
Punasotkan kannasta on neljässäkymmenessä vuodessa kadonnut 97%. Punasotka tulee häviämään luonnostamme ilman suojelutoimia.
Nykytilanteessa metsästyksen aiheuttama häiriö ajaa vesilinnut muutolle ennenaikaisesti. Häiriöttömiä levähdys- ja ruokailualueita on liian vähän erityisesti sisämaassa, jolloin monilta linnuilta puuttuu riittävä muuttokunto.
Liian aikaisin muuttavat vesilinnut lähtevät matkaan ilman riittäviä rasvavarastoja. Se heikentää niiden selviytymistä talvehtimisalueilla ja näkyy lopulta koko vesilintukannan taantumisena.
Suomen Metsästäjäliiton ja BirdLife Suomen yhteisellä SOTKA-levähdysalueverkostolla parannetaan sorsakantojen hyvinvointia ja lisätään lintujen kerääntymistä Suomeen hyville ruokailualueille syysmuuttokauden aikana.
SOTKA-levähdysalueverkosto perustuu laajaan ja poikkeukselliseen yhteistyöhön metsästyksen, linnustonsuojelun, tutkimuksen ja hallinnon välillä. Hankkeen tavoitteena on yhdistää käytännön toimijat, tutkittu tieto ja vapaaehtoinen sitoutuminen toimivaksi kokonaisuudeksi, joka parantaa vesilintujen elinolosuhteita syysmuuton aikana.
Hanketta toteutetaan osana valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa. Se nojaa pitkäjänteiseen kehittämistyöhön, jota on tehty 2020-luvulla yhteistyössä keskeisten toimijoiden kanssa.

Suomen Metsästäjäliitto vastaa hankkeen käytännön toteutuksesta erityisesti metsästäjäkentän, riistanhoitoyhdistysten ja metsästysseurojen suuntaan. Liitto tuo hankkeeseen vahvan paikallistason osaamisen, riistanhoidon näkökulman ja laajat verkostot eri puolilta Suomea. https://metsastajaliitto.fi

BirdLife Suomi tuo hankkeeseen linnuston suojelun, seurannan ja tutkimustiedon näkökulman. Järjestö tukee levähdysalueiden linnustollista arviointia, seurantaa ja viestintää sekä yhdistää hankkeen lintuharrastajien ja asiantuntijoiden laajaan verkostoon. https://www.birdlife.fi

Helmi-elinympäristöohjelma on valtioneuvoston ohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta vuoteen 2030 mennessä. Vesilintujen levähdysalueverkosto on osa ohjelman lintuvesiteemaa, jossa keskitytään kosteikkojen, lintuvesien ja vesiluonnon tilan parantamiseen. https://ym.fi/helmi

Maa- ja Metsätalousministeriön SOTKA-sorsalintujen tilan kohentaminen -hankkeessa tehdään kosteikkoja, rakennetaan levähdysalueverkostoa, sekä pyydetään pienpetoja, lisäksi SOTKA-hanke tukee kansallisen ennallistamisasetuksen toimeenpanoa. SOTKA-hanke käynnistyi 2020 ja jatkuu osana HELMI-elinympäristöohjelmaa vuoteen 2030 asti.

Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa ja ohjaa SOTKA-kokonaisuutta. Ministeriö vastaa Helmi-elinympäristöohjelman toteutuksesta ja edistää vesilintukantojen kestävää hoitoa osana luonnon monimuotoisuuden vahvistamista. https://mmm.fi